sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Äitienpäivälahjavinkki: "Danger! Woman Driving" -paidat

Kuka sanoo, ettei feministeillä ole huumorintajua?

Isänpäivän kunniaksi on Unioni Naisasialitton naapurikauppa ottanut myyntiin hienoja tuotteita.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Naisen paska tuoksuu ruusulle

Jotain tämän suuntaista olen jo osannut epäilläkin, kun niin eri tavoilla suhtaudutaan miehiin ja naisiin.

Naiset ovat ihania ja arvostettavia, miehet jotain muuta. Jo ihan ruumiineritteiden tasolla.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Tämä mies pistää vihaksi

Haudoillatanssija on aivan turhan runollinen ilmaisu tästä miehestä puhuttaessa.

Olmi ja luiskaotsa ovat osuvia nimityksiä tälle herralle.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Luoti miehen päässä on taidetta


Man Down-video, jossa miestä ammutaan päähän, on herättänyt kohua. Laulaja itse taas on itse todennut, että video on "taidetta, jossa on sanomaa."

Suomalainen versio taiteesta, jossa on sanomaa.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Jos haetaan mummoa, ei saada vaaria

- Haluamme jonkun, joka voi tuoda elämänkokemusta ja lämpöä meidän toimistolle, kertoo verensokerimittareita valmistavan Mendor Oy:n markkinointipäällikkö Jarmo Jonkka. Yritys haluaa palkata konttorille mummon.

Mummo auttaisi myös toimiston pienissä askareissa, kuten siisteyden ylläpidossa.

Tärkeintä on Jonkan mukaan kuitenkin mummon rauhallinen seura. Parin minuutin hetki mummon kanssa päivän keskellä tekisi työntekijöille hyvää. Mummo antaisi vanhemman henkilön näkemyksen asioihin ja tarjoisi kuuntelevaa korvaa kotihuolien tai töiden painaessa mieltä"

Mitäköhän mieltä tasa-arvovaltuutettu on tällaisesta työpaikkailmoituksesta?

lauantai 26. helmikuuta 2011

Medialukutaidon oppitunti

Jussi Halla-aho on opettanut meille, mitä media tarkoittaa "nuorilla" ja "nuorisolla".

Ile opettaa teille, mistä on kyse silloin, kun pahanteosta uutisoitaessa jätetään pahantekijän sukupuoli mainitsematta.

Tai niin no, kai arvaattekin.

Kansa toimittajia älykkäämpiä

Minkä tahansa myyminen kansalle "tasa-arvo-ongelmana" ei enää mene läpi.

Hauskat kotikutsut miehille

Vieressä googlemainos.

Miksi en ole koskaan nähnyt hauskan kotikutsun mainosta miehille?

Se oli sille sialle ihan oikein

Tunnistatko mitä tuotetta mainostetaan kaatamalla juomat miehen nivusiin?

Voi kauhistus, että oikein naisia ja lapsia

perjantai 18. helmikuuta 2011

Nainen olisi hoitanut tämänkin paremmin

Tässä on jälleen hyvä esimerkki suomalaisen miehen väkivaltaisuudesta, rasismista ja raukkamaisuudesta.

Ensin suomalainen mies alkaa ryhmässä ja ammattiasemansa turvin länkyttämään ja kiusaamaan ulkomaan eläjää. Sen jälkeen suomalainen mies ryhtyy väkivaltaiseksi yhtä kohtaan oikein porukalla. Lopuksi suomalainen mies yrittää kerätä myötätuntopisteitä esittelemällä veristä suun seutuaan (varmasti itse aiheutettu).

Kyllä tämä on törkeää. Kyllä suomalainen mies on väkivaltainen.

Lopussa näemme myös naispoliisin, joka toimii tyystin toisin. Hän ei käy kenenkään kimppuun eikä ole väkivaltainen. Hän hoitaa tilanteen niin kuin se olisi alunperinkin pitänyt hoitaa. Ihan vaan puhumalla ja vähän käsiä levittelemällä. Rauhanomaisesti.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Suoraselkäinen kannanotto

Hyvä Stubb. Suomi ei anna periksi vaikka tapettaisiin.

Vielä kun saataisiin tasa-arvoministeri Wallin vaatimaan Suomen naisille omat kiintiöt vastaavissa rauhanturvatehtävissä, kuin mitä miehillä on.

Lähipiiriin kuuluva nainen

Päähaarassa on syytettynä Virpi Viikari (kuvassa) sekä hänen lähipiiriinsä kuuluva mies (josta ei haluta julkaista kuvaa, eikä nimeä).

Molemmille luettiin syytteet törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Jälleen uskomattoman törkeä miesjohtaja

Deutsche Bankin pääjohtaja yrittää törkeydessään ylittää jopa suomalaiset miesjohtajat. Hänen kerrotaan toivoneen pankin johtokunnasta tulevan jonain päivänä kauniimpi ja värikkäämpi, kun siihen nimitetään naisia.

Uskomatonta miten törkeää! Tuollaiseen naisten alistamiseen ja halveksimiseen ei luulisi törmäävän enää vuonna 2011.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Nainenko työpaikan seksuaalinen häiritsijä?

Juuri kun edellä pääsin kohdistamaan kriittisen katseeni median tapaan esittää perheväkivaltateemaan liittyvää kuvastoa, YLEn nettiuutisointi yllättääkin minut täydellisesti.





Vai havainnollistaako kuva sittenkin sitä, kuinka miehet mahdollisesti kokevat naisten viattomatkin käden olkapäälle laitot iljettävän seksuaalisävytteisesti?

maanantai 31. tammikuuta 2011

Tyypillistä perheväkivaltakuvastoa YLE:llä

Oivallatko, mikä tekee kahdesta yllä olevasta kuvasta tyypillisiä kuvituskuvia suomalaisen median käsitellessä perheväkivalta -teemaa?