perjantai 25. joulukuuta 2015

Onneksi sukupuolivaikutusten arviointi on tehty

Eiköhän tässäkin lakiuudistuksessa vaikutukset miesten ja naisten kesken mene aikalailla tasan.

Se tosin harmittaa jo etukäteen, että kun miehille kustannetaan ulkomaanmatkoja, niin naisille niitä ei sitten kuitenkaan kustanneta. Ja sitten naiset myös joutuvat olemaan pitkiä aikoja ilman miesystäviään.

Ja vieläpä, jos miehet räjähtelevät kappaleiksi, niin sitten naiset on ne, jotka jää kärsimään. Naiset kärsii aina eniten, kuten presidentti Tarja Halonen on useaan otteeseen viisaasti todennut.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kaapin paikka selvillä

Kyllä pankki on taustatyönsä tehnyt, ja kuvaa osuvasti nykysuomalaista parisuhdedynamiikkaa lainalaskurikuvassaan.

Miehen rooli on ihailevasti katsoa vaimoaan, joka asunnon on valinnut, ja joka nyt ryhtyy käyttelemään pankin lainalaskuria.

Mies on kirjaimellisesti sivustaseuraaja. Onneksi mies saa silti edelleen jossain dominoida - nimittäin maksajana.

Mielenkiinnon herättävä lööppi - Naisen tunne

 Kyllä media-alan ammattilaiset tietävät, mikä kansaa kiinnostaa.

Ja mikä kiinnostaa jopa niin paljon, että saa laittamaan rahansa toiseen lehteen toisen sijaan.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Naisaktivismia työnantajan piikkiin

Miten on mahdollista, että YLE:n Iso Pajan auditorio on työviikolla ja keskellä päivää täynnä naisasianaisia?

No kun se on katsos ihan ok, että naiset sisällyttävät työaikaansa Naisjärjestöjen keskusliiton kokouksia.

Always Reverse the Genders


maanantai 5. lokakuuta 2015

Luetuin uutinen: Tyly temppu naiselle

Jälleen saamme (ja näköjään haluamme) lukea, kuinka naista oli kohdeltu ikävästi (toisella puolella maapalloa).

"Tapauksesta nousi luonnollisesti suuri kohu jenkkimediassa, ..." kun naistoimittajat eivät suinpäin päässeetkään suoraan miesten pukuhuoneeseen.

Onhan tämä tietysti aivan tavatonta erityisesti, kun ajattelee päinvastaista tilannetta: Kyllä miestoimittajat on aina toivotettu suuresti tervetulleeksi naisten pukuhuoneisiin ilman
mitään kontrollia tai kysymisiä.

Hyvänä lisänä tässä jutussa on se, että se avaa esimerkkien kautta mm. sitä, mitä käytännössä voidaan tarkoittaa "naisten oikeuksilla", ja tietysti "sukupuolistuneella väkivallalla", "naisiin kohdistuvalla syrjinnällä" ja "yhteiskunnan seksistisillä, naisia alistavilla, rakenteilla". Onneksi on vapaa media ja kohu!

Btw, muistattehan vielä tämänkin tapauksen

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

tiistai 22. syyskuuta 2015

Avoimet kaula-aukot, kalapuikkoviiksimiehet ja Saara Huttunen

Fb:n Feministiryhmä heitti minut ulos ryhmästä tämän ja vanhan blogini takia. Suvaitsin ryhmän keskustelussa olla jotain mieltä, joka johti siihen, että taustojani alettiin selvittää. Olen kuulemma antifeministi.
Toiselta ryhmäläiseltä kuulin, että poistettuja on viime aikoina ollut jatkuvasti. Vain kovimmat ryhmän gurut osaavat puhua oikein. Muilla on koko ajan kieli keskellä suuta, että miten asiat nyt sanoisikaa, ettei "loukkaa" jotakin. Moderoijat viittaavat bännit antaessaan, että paikan täytyy säilyä "turvallisena".

Tässä vieressä viimeisin keskustelu, johon ryhmässä osallistuin. "Netin vihatuin nainen", Feminismiryhmän yksi kovaäänisimmistä moderaattoreista, Saara Huttunen huutelee keskustelussa "vittua" (kuten ryhmän modeilla tapana on) ja sortuu alatyyliin.



















"Pisteet kotiin" naisen jalustakohtelulla

Kuka kertoo, mihin kauppiaaseen voisimme törmätä, joka kehottaisi naisia "keräämään pisteet kotiin" jollakin tavalla erityishuomioimalla miespuolisoaan?

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

YLE uutinen: "Miehet ovat paljon yksinkertaisempia"

Jaha, minkäslaista otsikointia saammekaan tällä kerralla verovaroin kustannetusta ja lailla erikseen säädellystä valtakunnanmediasta lukea.

Naiset sitä, naiset tätä

Pääuutisina, naiset sitä, ja naiset tätä. Tätä on nykyajan uutisointi hyvin pitkälle myös verovaroin kustannetussa mediassa.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Unioni Naisasialiiton pj. toivoo Hännikäisen tappavan itsensä

Unioni Naisasialiiton puheenjohtaja Katju Aro esitti tänään Unioni Naisasialiiton virallisella fb-sivulla toiveen, että Timo Hännikäinen tappaisi itsensä pikaisesti.

Toivetta Hännikäisen itsemurhasta pj. Katju Aro kutsuu "jalostuneeksi vastineeksi" sille, että "Timo Hännikäinen" -nimisestä fb-profiilista oli lähetetty vieressä näkyvä kuva Unioni Naisasialiiton fb-sivulle.

perjantai 20. helmikuuta 2015

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

"Me ei haluttu mitään ämmästaraa kiekumaan"

Keskusta -puolue ei halunnut vaalibiisiinsä (joka sai puolueväeltä innostuneen vastaanoton) "mitään äijästaraa raakkumaan".

Jaha, vai niin. Olen vakuuttunut, että jos Keskusta ei olisi halunnut naisartistia laulajaksi vaalibiisilleen, olisivat he luonnehtineet naislaulajia yleisesti "ämmiksi" ja naisääntä yleisesti "kiekumiseksi".