lauantai 8. helmikuuta 2014

Kansaa kiinnostaa - nainen itki - osa 2

Se, että tamperelailainen opiskelija Jenni Lehto ryhtyi junassa itkemään, on nyt parin päivän ajan ollut YLE Uutisten yksi luetuimmista uutisista. Onhan tämä tietysti koskettavaa:

"Lehto käytti opiskelijakorttia aikaisemmin koulun ruokalassa ja oletti kortin olevan lompakossa." Hienosti on YLE Pohjois-Karjalan toimittaja Anu Rummukainen taustoittanut tapausta.

"Matkustajalla ei ollut tarpeeksi käteistä rahaa, mutta hänellä oli Visa Electron -kortti. Kyseinen kortti ei kuitenkaan käy maksuvälineenä junassa." Konduktööri totesi luultavasti, että "voi kuule Jenni, kun mä en voi sulle käteiseksi rahaksi muuttua"

"- Juna pysähtyi ja konduktööri käski minut ulos junasta. Näin vain peltoja ja metsää ja menin paniikkiin." No kyllä, jos juna-asemalla ei muuta näe, kuin metsää ja peltoja, niin kyllä siinä paniikissa todellakin silloin täytyy olla.

"...Seuraava juna olisi kulkenut kahden tunnin kuluttua." Hmm, eli seuraavalla junalla olisi päässyt jatkamaan, kun lippuasia olisi asianmukaisessa kunnossa. Aika luonnollista sanoisin. Jos taas junien vuorovälejä haluaisi tihentää, niin tätä asiaa täytyisi sitten verovarojen käytössä priorisoida aiempaa enemmän.

"Lehdon mukaan konduktööri kohteli häntä kuin roskaa, edes vaihtoehtoja matkan jatkamiseen ei tarjottu." Vai, että oikein vaihtoehtoja olisi pitänyt tarjota, ja jos ei tarjoa, niin se on sitten sama, kuin käsittelisi ihmistä, kuin roskaa. On se hyvä, että nämä tapauksen nousevat YLE:n uutisointien kautta julkisuuteen, niin VR:kin oppii, että ainakaan naisia ei sovi käsitellä, kuin roskaa. Pitää tarjota vaihtoehtoja.

"Hysteerinen opiskelija ei suostunut lähtemään junasta vaan huusi apuun muita matkustajia." Onneksi Jenniä autettiin. Auttajan sukupuolta ei uutisessa kerrota, mutta me kyllä arvaamme sen. Mielenkiintoista olisi miettiä, mikä olisi ollut miespuolisen matkustajan kohtelu tilanteessa, jossa hän "ei suostu lähtemään junasta", vaikka konduktööri on tätä edellyttänyt, vaan vastaan pullikoinnin lisäksi alkaa huutaa. Kumman puolesta arvaus mahtaisi osua lähemmäksi, puolinelson vs. pippurisumute?

"Tuntui kauhean pahalta nähdä ihminen niin hätääntyneenä, auttaja kuvailee tilannetta" Auttajalta jäi mainitsematta oleellinen asia: Tuntuu kauhean pahalta nähdä NAISihminen niin hätääntyneenä. Jos mies olisi joutunut tuolla tavalla hätääntyneeseen olotilaan vastaavassa tilanteessa, kuin mitä tekstissä kuvataan, ja käyttäytynyt myös kuvatulla tavalla, meillä ei heräisi myötätunto miestä kohtaan. Olisimme luultavasti pikemminkin hyvin ärtyneitä miehen käytöksestä. Leimaisimme hänet luultavasti mieleltään epävakaaksi ja sitä kautta jopa itsellemme vaaralliseksi.

"Lehto kertoo järkyttyneensä saamastaan kohtelusta ja itkeneen pitkän aikaa." Uutisen lukijoille on tärkeää tietää, että Jenniä oli itkettänyt vielä pitkään.

"- Vanhempi nainen tuli sanomaan Jennille, että koko juna oli siun puolella." Niinhän sitä sanotaan, että naisilla ne empatiakyvyt ovat paljon paremmat, kuin miehillä.

VR: "Yleinen ohje on, että matkustajalla on velvollisuus esittää VR:n hyväksymä alennuskortti. Mikäli korttia ei ole esittää, konduktööri myy matkustajlle täysihintaisen matkalipun. Mikäli matkustajalla ei ole maksaa lippua, on junan henkilökunnalla oikeus poistaa matkustaja junasta." Mutta hei, mites ne tarjottavat vaihtoehdot, ettei kenenkään tarvitsisi kokea tulevansa kohdelluksi, kuin roska?

ps. Tämän postauksen kirjoittamisen aikana uutinen tamperelaisen Jennin junassa itkemisestä on YLE:n eniten luettujen uutisten listalla noussut yhden pykälän.

1 kommentti: